Minäpäs koitan nyt päivittää vähä tätä meidän plokia. Mulla tämä on jäänyt niin vähäiseksi. Mutta nythän mulla on aikaa, kun pääsiäisloma alkoi. Saan olla kolme viikkoa kesälomalla ja ottaa kaiken irti tästä maasta.

Tänne ollaan kyllä kotiuduttu niin, ettei sitä ees väliin muista millasta se Suomen elämä oikeen onkaan. Pitää väliin laittaa oikeen tietoisesti turistin silmälasit päähän ja koittaa katella tätä menoa. On tää vaan niin erinlaista kuin Suomen elo. Kyllä minä ainakin nautin, kun saan elämästäni kolme kuukautta elää jotain tällaista ihan erillaista. Kyllä arvostus moniin asioihin on kasvanut ja asioita näkee niin erissä valossa. Mutta kyllä arvostan myös sitä, että tällainen kulttuuri on olemassa. Meno tuolla keskustassa on kuin torilla ja porukkaa on ihan älyttömästi. Meno on sellasta lepposta.

Jos nyt vähän kertoisin mitä sitä ollaan tehty. Viime viikonloppuna oltiin Accrassa. Viikot menee töissä, kankaita ostellessa, vaatteita teettäessä, yliopiston altaalla uiden ja arskaa ottaen ja paikallisten kans jutellen. Todella nopeaa täällä kyllä viikot menee. Kyllähän tällasta lepposta elämää vois elää pitempäänkin, vaikka onhan se mukava palata takas Suomeenkin. Täällä ei oo niin justiin aikataulun eikä monen muunkaan asian kans. Ollaan kyllä opittu tämän maan kulttuuria, vaikkakin väliin voi olla tilanteita ettei oikein tiedetä miten pitäs toimia, mutta ihonväri antaa väliin onneksi anteeksi.

Töissä on mennyt ihan mukavasti. Saksalainen työkaverillani, joka oli työharjoittelussa loppui työt. Eli kun palaan pääsiäislomalta, mulla on 4 päivää töitä, ennen kotimatkalle lähtöä. Toisaalta ihan mukava kun saa yksin toimia. Hänestä on kyllä ollut valtavan suuri apu, koska osa opettajista ei osaa kuin tviitä tai jos puhuvat englantia niin sitä on vaikea väliin ymmärtää. Joanna on sitten selventänyt mulle. Muutenkin hänen puheen kautta olen oppinut englantia paremmin, mitä kenties olisin voinut oppia paikallisten kautta. Me ollaan Joannan kans pidetty yksilöterapioita (puhe- ja fysio/toiminta) ja olemme vetäneet liikunta/harjoitustunteja. Olen saanut tuoda omaa näkökulmaa harjoitustunteihin. Koululla ei ole juurikaan valmiita välineitä tuntien pitämiseen, mutta niihin vähäisiin on tottunut ja niitä on sitten käytetty.  Täytynyt olla väliin luovana ja keksiä. Suomessa tottui siihen, että oli välineitä joitten kautta pystyi keksimään mitä voisi harjoitella.

Meitä on ollut nyt kolme oproonia siellä koululla. Väliin olemme olleet vain kolmestaan toimistolla ja pelattu. Afrikkalaistyyliin tosiaan kuuluu sellainen toiminta, jota kutsuttaisiin Suomessa laiskotteluksi. Ei kukaan ole moksiskaan, vaikka työpäivän aikana joku nukkuiskin. Ehkä hellekin tekee sen, että monet ovat niin väsyneitä. Saa nähä miten sitä Suomessa osaa sitten tehdä töitä, kun täällä sitä on sanan varsinaisessa merkityksessä joutunut vaan olemaan, kun ei ole ollut mitään tekemistä. Opettajilla on todella monesti kokouksia, jolloin kaikki oppilaat viedään katsomaan televisiota. Silloin lasten täytyy olla ko. tilassa, eikä heidän kanssaan voi tehdä mitään, joten se on sitten itellä luppoaikaa vaan. Alussa ihmettelin, kun porukka oli vaan eikä kukaan tehnyt mitään. Suomessa olen tottunut siihen, että jos ei ole tekemistä ja itse ei keksi mitä tekis niin sitä kysytään. Pomo vaan meinas kun kysyin mitä oikeen voisin tehä, että istu. Sitä sit on tehnyt työtä käskettyään. Väliin työpäivät ovat olleet hyvin turhauttavia, jos ei ole voinut opettajien kokouksien tai muun vastaavan vuoksi tehdä mitään oppilaiden kanssa. Joannan kans sit on saatettu käydä ostamassa jotain syömistä läheisestä katukeittiöstä.

Tänään en tiennyt mihin oikein lähtisin. Sitä kun on lomalla niin voi tehdä mitä vain. Ajattelin, että otan trotron ja katon sit miltä tuntuu et mihin sitä suuntaa. Menin ekalla trotrolla Tekanalle (paikka, jossa vaihdetaan trotroa, mutta siellä on myös kauppoja ja katukeittiöitä jne.) Ajattelin et vois syödä jotain. Eräästä katukeittiöstä sit ostin paistettua Jamia (perunan tyyppistä) Menin sit ”torin” laitamalle syömään. Olihan se varmasti näky ku oprooni istuu yksin ja syö. Muutama tulikin siihen huolehtiin, että aurinko paistaa kuumasti, että pitää mennä varjoon. Täällä kyllä sanotaan jos halutaan huolehtia jostakin. Suomessa se ois sitä, että katotaan ku halpaa makkaraa eikä puhuta. Arvostan kyllä paikallisten avoimuutta. Kävin sitten kattomassa Teijaa, kun se oli Bandin-apteekilla töissä. Siellä työntekijät ties mikä mun nimi on ja pyys tiskin taakse istuun. Sano Teijalle, että ota sille tuoli. Oli kyllä mukava nähä hetki sitä menoa oikeen paikallisen apteekin tiskin takkaa. Hyvin lepposta näytti olevan. Työkaverit jutteli keskenään ja väliin palveli asiakkaita.

Tässä meidän kodin lähistöllä olevat asukkaat on jututtanut meitä ja tuolla kun kävelee niin saattaa kaukaa kuulla kun ne huutaa Abenaa (se on mun Ghanalainen nimi) ja kyselee kuulumisia. On kyllä ollut, mukava kun ne ovat ottaneet meidät tänne niin oman kylän asukkaiksi.

Ollaan tosiaan vähän opittu paikallista kieltä. Eilen kun istuin trotroon niin siihen tuli viereen istumaan sellanen vähä vanhempi nainen. Se sit kysyi kuulumisia ja et mikä mun nimi on. Vastasin tviiksi ja sanoin mun Ghana-nimen. Kaikki trotrossa istuvat rupes iloitseen, että oproni osaa tviitä ja sen nimi on Abena. Myös soppailemassa kun joutuu väliin keskustelemaan hinnasta, kun niin useasti tulee opronilisä ja lopulta myyjä saattaa yrittää näyttää, ettei ole oikein tyytyväinen loppuhintaan. Sit siihen kun sanoo tviiksi kiitos niin kyllä hymy nousee huulille ja vieressä olevatkin myyjät riemastuu.

En nyt oikeen osannut kirjottaa mitään kovin nasevaa, mutta koitin palasen tästä elosta jakaa teidän lukijoitten kans. Jutut pomppii asiasta toiseen, mutta koittakaa saada jotain selkoa.

-Margareeta-