Taas tämä sama kaveri päivittää.. Oon tykänny olla sairaalassa leikkausosastolla ihan tosi paljon. Työkaverit on tosi kivoja. Saanu aikaseksikiki jotain. Päivät on menny nopeesti ja työkaverit on auttanu ja oon oppinu paljo enemmän ku aikasemmin. Oon tehny samoja hommia ku farmaseutit: laskenu annostuksia ja toimittanu lääkkeitä yms. Mukava mennä sinne taas maanantaina. Kaikki työkaverit ottaa mut niin iloisella mielellä vastaan ja lähettää mut kotiin mukavin sanoin.

Haluan kertoa näistä ihmisistä, ku nyt niitten kans on ollu enemmän tekemisissä. Uskonto on kaiken yläpuolella suurimmalla osalla ihmisistä. Kaiken ne perustaa sen päälle ja puhuu todella avoimesti uskostaan..Täällä on small talk-kulttuuri. Satoja satoja kertoja on törmänny samoihin kysymyksiin, uppo-outojenkin kysymänä: How are you? Where are you staying here? Are you student? How do you see Ghana? ..Ghanalaiset lähestyy hyvin estoitta ja avoimin mielin tuolla kaduilla, mutta työpaikalla taas monet lämpenee hitaasti. Pitää ite olla aika aktiivinen, kysellä ja virittää keskustelua. Mutta sitten ku ne lämpenee niin ne kans lämpenee. Mää löydän aika paljo samaa näistä ghanalaisista ku savolaisista. Saman lepposen asenteen ja sen, että aina ei välttämättä kovin suoraan sanota mitään. Täällä ihmiset tekee täyttä päivää töitä. Mutta se töitten tekeminen on samalla vapaa-ajanviettoa. Työn ohessa samalla nautitaan sosiaalisesta elämästä. Puhutaan elämän iloista ja suruista. Ja huumori on mukana. Työkaverit saattaa kesken työpäivän lähtee hoitamaan asioita pankkiin, kauppaan yms. Yks päivä meiän työkaveri lähti meiän kanssa kangaskauppaan..Täällä on huomannu, miten sosiaaliset suhteet menee aina kaiken muun edelle. Jos joku tuttu tulee kadulla vastaan ei koskaan vastata, että hei sori mulla on nyt kiire tai mulle pitää keretä sinne ja sinne. puhutaanpa joskus myöhemmin paremmalla aikaa. Täällä ei oo tietoakaan siitä Suomen hektisyydestä ja ainaisesta suorittamisesta. Suomessa aikataulut on niin jämptit ja mikään ei oo flexible. Tyttöjen kans just puhuttiin, että täällä se ei oo semmosta pää kolmantena jalkana menemistä koko ajan. Suomessa suurin osa ajasta se on semmosta, että pitäs muistaa tehä sitä ja tätä ja mennä sinne ja tänne. Tiiän jo valmiiksi sen, että tuossa suhteessa Suomessa oottaa mua kulttuurishokki.

Mää elän täällä yöllä ja päivällä. Voi tuota mun huonekaveria, joka aina joutuu heräileen mun jutteluun. Yks ilta, ku lopetettiin Teijan kans juttelu nii Teija sano, että jatketaan kohta juttelua sit..Taitaa olla malarialääkkeen syytä. Onneksi en oo nähny enää niitä miehiä ja muita mitä alkuaikoina sain vieraiksi.

Iina on ollu meiän kans vierailulla Accrasta. Eilen käytiin kulttuurikeskuksessa ja syömässä ja rötvättii iltaa. Tänää käytiin Bosomtweellä vähän piknikillä ja vesillä..Tänä iltana aikomus tehä pannukakkua.