Kaisu sönköttelee taas pitkästä aikaa….

Me ollaan imetty itseemme taas niin paljon uusia kokemuksia.

Nyt tajuaa taas, miten ainutlaatuinen mahdollisuus tämä onkaan itelle…Sitä huomaa, miten sitä tietyllä tavalla oli sokaistunu tälle kaikelle. Alkaa olemaan tämä elämä sen verran normaalia, että pitää aina välillä pysähtyä ja havahtua tälle kaikelle.. Mulla on ollu ihan uskomattomat kaks viikkoa, ku Lauri tuli mun luona käymään. Sain candy kingiä ja voi että se maistui. Lauri sai nyt tunnonrauhan mun hyttysverkonki suhteen, ku en oo jaksanu siitä huolehtia. Mulle kuittailaan aina siitä, että en huolehi itestäni tarpeeksi, mutta kyllä mää oikeesti huolehin. Mää pärjään täällä! Käytiin Laurin kaa siellä lake Bosomtweellä, missä tyttöjen kans jo aikasemmin käytiinki. Se on kyllä uskomaton paratiisipaikka. Käytiin melomassa järvellä ja en oo vielä aikasemmin kokenu täällä semmosta kuumuuuta.. paita ja hame kastu ihan märiksi. Sen paatin istuin oli niin kuuma, että kunnolla poltteli. Niin ja toinenki juttu sääskiverkon lisäks, mikä ol vähän paremmalla tolalla ku Lauri tuli tänne niin syöminen. Metästettii ravintola. Mää söin tän kahen viikon aikana enemmän ku Suomessa melkee.Ja candy kingia joka ilta… Mutta edelleen sitä joutuu menemään aika pitkälle kanariisilinjalla. Täytyyy vähän kyllä nyt kertoo, miten Lauri pärjäs täällä. Sehän itekseen lähti kulki trotroilla ja tuli mun luo apteekille. Täällä selviää ku nuo ihmiset on niin auttavaisia. Lauri bongaili paikallisia sillä aikaa ku mie olin muutamana päivänä töissä (ei onneksi tarvinu olla ku kahtena päivänä).  Lauri pääs mukaa clinical meetenkiiinki ja innnostu lähteen kans vaihtoon. Oli mukava kohdata ihmisiä Laurin kanssa, koska sillon ei tarvinu miettiä ihmisten tarkotusperiä niin paljoo

Kerron meiän pohjoisen reissusta. Lähettiin perjantaiaamuna aikasin liikenteeseen minibussilla. Matkanjohtajana Kofi ja mukana meijän lisäksi oli Kwame ja autokuski sekä meiän (mun oma) suomivieras Jytinäteitä oli, mutta pysty porukka nukkumaan. Välillä pää osu bussin kattoon. Lauri alotti reissun sairastamalla. Manka jatko seuraavana päivänä sairastamista ja Eve myös. Kaikki kolme litki reissun aikana ripulihuomaa ORS:ää .  Vähän hiasti matkantekoa, mutta ei onneksi liikaa. Puskalle piti pysähtyä välillä ja muuta. Mitä pohjosemmaksi päästiin, sitä kuivemmaksi kävi maisemat. Kasvillisuus muuttui korkeasta puustosta matalanpaan. Samoin rakennukset  olivat erilaisia..

Käytiin safarilla Molen kansallispuistossa. Nähtiin antilooppeja, erilaisia lintuja, kaks norsua yms. Lauantaina käytiin yhessä museossa ja jatkettiin matkaa Tamaleen, joka on Accran kolmanneksi suurin kaupunki. Tamalessa liikenteessä oli paljon enemmän polkupyöriä, skoottereita ja mopoja. Ja ympäristössä köyhyys näkyi vielä selkeemmin kuin Kumasissa. Sunnuntaina käytiin krokotiilejä kattoon. Istuttiin yhen päälläki..Semmosessä lammessa oli yhteensä 200 krokotiiliä ja yöllä ne lähtee sieltä lammesta käpösteleen sinne lähimpään kylään..  Käytiin myös naapurimaan Burkina fason puolella pyörähtämässä.  Maanantaina lähettiin kohti Kumasia. Matkalla käytiin apinakylässä, jossa apinat asui ihmisten keskellä. Apinoilla oli myös oma hautausmaa. Saatiin syöttää apinoille pähkinöitä. Niillä oli semmoset suloset pikku kätöset niinku ihmisilläki. Sitten käytiin Kintampon vesiputouksilla. Siinä silmä lepäs. Kwame kävi putouksen allakin ja laski kiviä pitkin mäkeä alas. Tultiin eri reittiä takaisin Kumasiin. Todella hienoja maisemia sai nähä aina sillon ku ei nukkunu…Ja täältä kyllä löytyy luontoaki. Sitä ei täällä kaupungin hökkeleiden keskellä uskois.

Ja mun ikävöimiselämä jatkukoon vielä kaks kuukautta…Mutta nyt mää päätin sen, että en haikaile muualle, vaan elän tätä elämää täällä nyt. Tästä elämästä täällä saa niin paljon. . Edelleenkin totean, että tällä maalla on mulle niin paljon annettavaa!

Kiitos Laurille mun ja myös tyttöjen puolesta käynnistä! Olit niin odotettu vieras. Erityisesti mun odottama, mutta myös muiden. Kofiki sano: ”You are my guest.”