Eve kirjottaa:

Perjantaina meillä oli hirvee tylsistyminen, ko ei ollu tekemistä. Netti ei toiminu ja tuntu, että ollaan kierretty jo nii paljon täällä Kumasissa, että halutti kattoon muita maisemia. Etittiin netistä kaikkia paikkoja, joissa vois käydä ja sitte päätettiin, että lähetään yhille vesiputouksille lauantai-päiväksi. Ku kysyin tuolta Kofilta (isä), että miten me päästäs sinne, se melkee nauro, että se on kaukana. Täällä matkustamiseen menee osapuilleen kaks kertaa enemmän aikaa ko Suomen teillä menis.  Ollaan kuulemma menossa käymään niilläkin putouksilla, sitten kun lähetään käymään pohjosessa Kofin kans.  

Lopulta lähettiin lauantaina käymään meijän perheen pojan kans kierteleen lähikylissä. Käytiin tän heimon museossa, käsityökylässä, jossa tehtiin kankaita ja toisessaki museossa kattomassa, miten kankaita painetaan ja värjätään. Väriä tehtiin ensin jauhamalla jotain puuta, sitten se keitettiin ja suodatettiin ja lopulta painettiin kankaalle. Täällä on aina yleensä erit hinnat ulkomaalaisille ja erit hinnat Ghanalaisille. Jos meille maksaa 3 cediä, niin Ghanalaisille yleensä 1 cedin.

Sunnuntaina käytiin Kaisun kans paikallisessa kirkossa. Meno oli tosi erilaista, verrattuna Suomessa tottuttuun ja kirkko kesti yli kolme tuntia. Meinattiin vaatia liikaa kärsivällisyyttä istua niin kauan penkissä. Välillä musiikki ja laulu oli myös niin äänekästä, ettei omaa ääntä kuullu. Kokemus sinänsä, mutta ei varmaan tarvi mennä uudestaan .

Illalla lähettiin shoppailee vähän parempia vaatteita. Ei hirveenä tarttunu mitään mukaan, ku kokoja on tietenki vaan yksi, joten ei todellakaan löydä aina sopivia. Sitten haluttiin löytää kunnon ravintola, jonne voitas mennä syömään ja istumaan. Käveltiin ensin jonkun matkaa ja sitten kysyttiin poliisilta. Poliisi kertoi meille paikan, hommasi meille taksin ja lähti itse moottoripyörällä saattaan meitä. Pyysi vielä kyytiinkin. Meitä huvitti niin paljon. Lopulta poliisi, nimeltä Richard, jäiki istumaan ja poriseen siksi aikaa kun syötiin. Sen jälkeen se taas hommasi meille taksin kotiin ja hoputti meitä lähtemään, ennen ku alkaa sataa. Kohta vettä tulikin ihan kaatamalla. Taksin katosta tippu vettä päälle ja ikkunat oli ihan huurussa. Kuksi pyyhki siis vähän väliä ikkunoita ja välillä piti rättiä ikkunanraossa, ettei kastuta enempää. Kun päästiin perille, vettä virtasi ihan kunnolla tietä pitkin ja lopulta siis kahlattiin mutavedessä. Onneks ei tarvinnu kävellä ku kymmenen metriä, mutta silti kastuttiin kunnolla.  

Aamulla oli taas kauhea ruuhka, niinku yleensä maanantai ja tiistaiaamuina. Ensimmäiseen trotroon päästin heti, mutta tuolla yliopiston pysäkillä jouduttiin oottaan joku 40 minuuttia, ku ei mahuttu yksinkertaisesti mihinkään. Tuonne trotroon tunkeminen on niin tuurista kiinni, ku ne ei lähe mistään tietystä paikasta ja koskaan ei tiedä ennen kuskilta kysymistä, minne trotro on menossa. Lopulta kuitenkin yks kuski autto vähän meitä ja ajo vähän eteenpäin, että mahuttas sisään.

Töissä ollu taas hyvin vaihtelevaa.  Se vaikuttaa hirveesti, millaset työkaverit sattuu olemaan. Oon ollu naistentautien osaston apteekissa  ja kahesti ollaan käyty osastollaki. Tänään johtaja tenttas multa, mitä olin ottanu selvää raskausmyrkytyksestä, jonka se anto perjantaina läksyksi. Tänään ei ollu kovin kaunista katseltavaa osastolla. Apteekin johtaja vei minut katsomaan muun muassa enklampsia-potilasta, joka vuosi verta joka paikasta. Munuaiset ja maksa ei toiminut enää kunnolla. Ku se näki mun ilmeen, se kysy, et ”Are you afraid?” ja sano, et lähetään pois. En halua, että pyörryt tänne, niinku joku suomalainen oli vissii joskus pyörtyny.