Kaisu päivittää:

On kiva kuulla, että monet monet muistaa meitä ja lukee tätä blogia. Kiitos lukijoille.  Täällä olo alkaa olla puolessa välissä, vielä seittemän viikkoa edessä. Kumasin kaupunki on jo aika tuttu, vaikkakin niin iso tämä on, että ei me koskaan tätä saaha kokonaan koluttua. Nyt täällä eläminen on jo niin normaalia, ettei enää niin paljoa ihmettele ja päivittele vastaantulevia ihmeellisiä asioita.  Ei ole mitkään parhaat vapaa-ajanviettomahdollisuudet täällä. Ainoo minne voi vähän mennä karkuun ja nauttiin on tuo yliopiston uima-allas. Tänään mentiin clinical meetingin jälkeen uusimaan viisumit, ei ois selvitty ilman Kofia. Ku kiiteltii avusta niin Kofi vastas, että oon teiän Ghana-isä ja haluan huolehtia teistä. Uskomaton mies. Niin laajasydäminen ja ymmärtäväinen. Enkä kyllä ihmettele, että on dekaanina yliopistolla niin pätevä kaveri.  Viisumiuusinnan jälkeen mentiin uima-altaalle. Palloteltiin veessä Even ostamalla pallolla. Paikalliset tuli mukaan. Kiva olla paikallisten kans, kyllä ne ihmiset on niin suuri osa tätä kaikkea. Ne oli oikeen kivoja, eikä etes yrittäny mitään yhteistietoja kysellä. Voi olla että pääsen lentopallopeleihin mukaan. Kuulemma pelaavat yliopiston kampuksen kentällä. Vois mennä joskus mukaan.

Täällä on alkanu jonkinmoinen sadekausi (ilmeisesti vähän tavallista aikasemmin). Melkeen joka päivä on nyt satanu, illasta yleensä alkanu satamaan. Toissa yönä saatiin kokea kunnon ukonilma. Salamointi oli niin tiuhaa, että ulkona oli koko ajan valot päällä. Jyrinä oli aivan korvia raastavaa ja niin repeilevää. Minä nukuin Teijan kanssa meiän huoneessa ja teija tuumas, että jos tää ei kohta lopu niin tuun hulluksi ja samaa mieltä olin ite. Täytyy sanoo, että pelotti kovasti, vaikka ei yleensä pelota niin helposti. Tytöt toisessa huoneessa oli toisessa huoneessa käsi kädessä aatellu, että onneksi me ollaan samassa huoneessa ku Kaisu menis varmaan ikkunasta kattoo ihan mielissää eikä pelkäis ollenkaan. Väärään osu. En minäkään ihan kaikkea kestä. Frances sano, että se oli tavallista kovempi ja että senlaisia myrskyjä on täällä harvoin. Varmaan ukkonen rikko meiän netinki muutamaksi päiväksi.

Oon ollu nyt viimeisen viikon avo-apteekilla. Ollu ihan loistava viikko siellä. Tiistana otin yksinäni vastaan varmaan viis asiakasta. Sattu aika helppoja tapauksia. Aika vaikeeta tuolla on toimia itekseen, koska twiitä ei oo tarttunu pääkoppaan ku ihan perusjuttuja..  Työkaverit on vaan aina kivempia. Ollaan juteltu monista asioista ja semmosistakin asioista, mitä työkaverit suomessa ei koskaaan ikinä tulis multa kysymään. Eniten oon työskennelly Jenniferin ja Robertan kanssa. Niitten kans on niin mukava olla, ku ne ottaa koko ajan huomioon meiät. Sitten siellä on yks Clarys, joka on oikein äidillinen...Täällä meillä on muodostunu semmonen legenda tuosta naisten koosta...Varmaan aikasemminki kirjotettiin, että täällä ihannoidaan vähän kookkaimpia ja lihavempia naisia. Se on sen merkki, että on rahaa. Ja on saanu sit kuulla siitä, että ei oo ihan pienin ihminen. Täällä se pitää ottaa kohteliaisuutena ja kiittää Thank you jos joku sanoo että "obolo".

Kyllä tää elämä täällä on aika huoletonta erityisesti sillon ku ei oo sairaalalla. Loma suorastaan. Huomenna pitäs alottaa leikkausosastolla. Kyllähän tuo sairaalaki menee, on sielläki välillä mukavaa. Työkaverit sanelee tosi paljon, miten paljo osastosta tykkää. Oon kyllä saanu sairaala-apteekista aika hyvän kuvan. On ollu opettavaista käydä osastokierroilla. Konkretisoitunu monet asiat.  Täällä kliininen farmasia todellakin on paljon kehittyneempää. Sairaalassa farmaseuteilla on suurempi rooli lääkityksen suhteen ja farmaseutti voi vaikuttaa hoitopäätöksiin. Lääkärit myös kyselee farmaseuteilta osastokierroilla ja usein yhdessä mietitään asioita. Lääkärien ja hoitajien kans tehdään paljon enemmän yhteistyötä kuin Suomessa. Farmasian asiantuntijuutta arvostetaan.

Huomenna saahaan vieras Accrasta. Iina tulee meiän luo viikonlopuksi. Menee tuohon naapurihotelliin yöksi. Täytyy kehitellä jotain kivaa tekemistä. Ens viikolla mennään taas käymään Accrassa.