Minäkin kerron vähä kuulumisiani töistä jne. –Margareeta-

Vihdoin ja viimein työni sitten toimistolla ramppaamisten jälkeen alkoi maanantaina. Eli kehitysvammaisten koulussa jossa ikähaitari on suunnilleen 7 vuodesta 18 vuoteen. Työnkuvaani kuuluu toimintaterapeutin työn lisäksi puheterapeutin, fysioterapeutin ja liikunnanopettajan työt. Eli aika laaja-alainen työnkuva, mutta töitä ei silti päivän aikana ole kovinkaan paljon. Kaks lasta käy luonani säännöllisesti. Toisen kanssa harjoitellaan puhumista ja toisen kanssa vetreytetään jäykkiä nyrkissä olevia käsiä. Kehitysvammaiset ovat täällä paljon vaikeavammaisempia kuin Suomessa. Apuvälineitä ei ole tai ainakaan niitä ei ole käytössä. Kaikilla oppilailla on aina kunakin päivänä määrätynlaiset vaatteet päällä. Urheilupäivänä kaikilla pojilla oli vihreät sortsit ja vihreä paita ja tytöillä punaiset. Meno koululla on jossain määrin mielestäni sen kaltaista kuin äitini lapsuudessa.  Kun päivän aikana halutaan kutsua porukka samaan paikkaan rummutetaan rumpuja määrätyllä tahdilla merkiksi siitä. Lapsia pätkitään ohuilla kepeillä ja läiskitään käsillä. Myös epäonnistumisille nauretaan, vaikka kyseessä on kehitysvammainen joka ei todellakaan pysty muutenkaan pärjäämään normaalin tasoissa. Täällä kasvatus on aika raakaa.

Vaikka osa oppilaista ovatkin suuresti liikuntarajoitteisia osallistuvat ne aktiivisesti liikuntatoimintoihin. Lentopalloa ja jalkapalloa on pelattu ja laulettu pihamaalla lasten kans enkuksi pää-olkapäät-polvet-varpaat. Lasten kans on helppo olla kun moni ei osaa välttämättä muuten puhua kuin eleillä joten kommunikointi on senkaltaista. Töitä on ainakin vielä tällä hetkellä ollu aika vähä ja kun kysyn mitä voisin tehdä ”pomoni” sanoo että voit istua ja levähtää. Monesti meen sitte vaan poikien kans pelaamaan tai jotain muuta.  Tviitä oon oppinu ja sitä oikiastaan oppii pakosta kun töissä takovat sitä mun päähän. Toisaalta ihan mukava vähä sitäki osata, täällä ihmiset on niin mielissään jos jotain ees sanoo tviiksi. Enkun kielitaitoki on hiljolleen karttunu. Paljon oon oppinu jo ymmärtämään ja pakko on sitten uloskin jotain tuottaa vaikka vaikeaa se on huonosta kielitaidosta ulos puskea. Päivä päivältä kuitenkin sitä oppii lisää ja lisää kun ajattelee aikaa 2,5 viikkoa taaksepäin kun tänne ”ummikkona” tuli ni on siihen nähen oppinut jo paljon.

Tässä pikaselti, pittää ens viikosta kirjoittaa tarkemmin kun tältä viikolta jäi kirjottamatta ja nyt vaikia muistaa kaikkea.